Synkkä on syksy ja ajankohtaisia aiheitakin vilisee lehtien otsikoissa runsaasti. Niistä kuitenkion viis, nimittäin haluan kirjoittaa muutaman sanasen kirjjoista tai paremminkin teoksista. Erityisesti sellaisista teoksista, jotka olen lukenut ja jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen.
Novellikirjallisuuden eräs kiistaton klassikko on Italialaisen Giovanni Boccacion teos: Decamerone. Teoksen novellissa: metsästyshaukka, metsästäjä valmistaa rakkaasta ja tärkestä metsästyshaukastaan aterian tavoittelemalleen naiselle. Tämä tarinan yllättävä käänne on nimetty Haukka-kohdaksi ja myöhemmin kaikkien teosten yllättävistä käännekohdista on alettu käyttää termiä Haukka-kohta. Tarina on hieno ja käänne myös, kannattaa tustustua.
Nykyään kaikki on suurempaa ja hurjempaa, kuin 1300- luvun Italiassa. Niinpä olen itse nimennyt, erään uudemman merkkiteoksen pohjalta kirjallisuuden analysointiin uuden termin. Ns. rotta-kohdan. Teos on tietenkin Bret Easton Ellisin Amerikan Psyko. Aivan uusinta uutta ei teos tietenkään edusta, mutta huomattavasti modernimpaa kirjallisuutta, kuin Decamerone. Amerikan Psyko on hyvää ajankuvaa juppien aikakudesta, onhan se julkaistu 1991. Vaikka teos periaatteessa keskittyy juuri nousukkaiden ja juppien turhamisuuteen ja kerskakulttuuriin, se haijastelee myös sitä valinpitämättömyyttä ja säälimättömyyttä, mihin nykyihmiset niin usein syyllistyy. Heikkoja ja köyhiä ei auteta, keskitytään vaan omaan hyvinvointiin ja omaisuuden kerryttämiseen.
Mainitsemani ja kehittämäni rotta-kohta ei oikeastaan liity tuohon talouteen ja rahan valtaan, eikä edes valinpitämättömyyten kanssaihmisiä kohtaan. Rotta-kohta on mielestäni se kohta teosta, mikä ällöttää eniten. Se kohta kun väkivallalla, tappamisella ja verenvuodatuksella on saavutettu eräänlainen huippu.
Vakivaltaa ja veren vuodatustahan kyseinen teos sisältää ja runsaasti. Mietin kirjaa lukiessani, että miten sairas pitää kirjailijan olla, selalista keksiäkseen. Olen paljon maailmaa nähnyt ja kaikenlaista nähnyt, mutta jos jokin kirja saa minut voimaan pahoin, on jotain suurta saavutettu. Teos ja sen tarinat on sairaita, kuvottavia ja samaan aikaan kiehtovia. Ei kiehtovia siksi, että niitä haluaisi nähdä. Kiehtovuus liittyy kirjailijan sairaaseen mieleen ja käsittämättömään mielikuvitukeen, mitä tulee väkivallalla ja verellä mässäilyyn, kidutuksesta puhumattakaan.
Kehittämäni rotta-kohta löytyy teoksesta varsin helposti. En käy sitä tässä yhteydessä selostamaan yhtään tarkemmin, koska se kuvottaa minua. Ei ole kyse siitä, etten jaksasi palata tuohon kohtaan teosta, vaan siihen etten halua palata. Tulen kyseisen teoksen ja erityisesti rotta-kohdan muistamaan lopun elämääni, halusin tai en. Kiitos ja kunnia tästä silloiselle työkaverilleni, joka suositteli lukemaan teoksen. Miksiköhän hän teki niin, olisikohan hänkin psyykkisesti sairas, kuten kirjailijan on täytynyt olla?

Autoasioiden ollessa juuri nyt kovasti pinnassa, on aika tarkastella autoja ja niihin liittyviä ominaisuuksia ja eroja. Ainakin sisäpiirin tiedossa on , että allekirjoittaneella oli keväällä mielenkiintoinen ajojakso Ranskalaisella lainapulkalla, josta seuraavaksi hieman tarkempi selostus.
Kieltämättä ehdin jo hieman kauhunsekaisin tuntein odotella, että minkälaisen kinnerin saankaan työnanatajalta käyttööni. Tuleeko Opelixi, vai kenties Foordi? No tuli sitten Peugeot 307SW vuosimallia 2004 ja lähes loppuunajettu (196 000km). Auton korkeahko ikä (lähes 6 vuotta) näkyi hyvin lähes puhkiruostuneessa takaluukussa ja kauttaaltaan matassa maalipinnassa. Kaihoisin mielin ajoin Mercedeksen fiman autotalliin säilöön ja starttasin Ranskattaren kohti kotia. Auto oli erittäin huonosti pidetty, likainen, naarmuinen ja haisi voimakkaasti tupakalle.
Pösö 307 on on ohjaustunutmaltaan ihan keskinkertainen, mutta tökkivä ja pintakova jousitus ei tee siitä erityisen mukavaa ajoauto, etenkään epätasaisella pinnalla. Kiihtyvyys on vaatimaton, farmariauto painaa kuitenkin kiitettävästi ja 1,6 litranen bensakone ei ole mikään erityinen voimalaitos. Puutteellisen kiihtyvyyden sain kokea krvaasti yrittäessäni ohittaa rekkoja pitkähkön työmatkan aikana.  Ohittaminen ei tullut kyseeseen 5-vaihteella, mutta kun tiputti 4:selle alkoi moottori vaan huutamaan liian korkeilla kierroksilla, eikä maksimivääntö mahtunut lähellekään korkeahkoa kierrosaluetta. Kesken ohituksen joutui vaihtamaan 5-vaihteelle, jolloin vähäkin kiihtyvyys romahti. No hengissä selvittiin, kun opin välttelemään ohituksia.
Hallintalaitteet vaativat toki pientä opettelua, joskaan mitään erityisen eksoottista ei Pösöön liittynyt. Valomuisti on mukava varuste, tuttu jo 80-luvun Nissaneista, mutta miksi se ei osaa sytyttää mittarivaloja? Valokatkaisijasta jouti kääntämään jokatapauksessa mittarivalot päälle, eli valomusiti oli täysin turha :-(. Mersusta valomuisti tosin puuttuu kokonaan, Saksalaisen tapaan.  Ajovalojen vaihdin on Pösössä sähköinen, kuten jo 70-luvun Valmet 502 traktorissa. Se aiheutti aluksi epäluuloa, eikö ne pahuksen pitkät sytykään? No syttyihän ne pienellä viiveellä, joka pitäisi tietysti näin tietokoneaikana ymmärtää. Tiimalasia ja latauspalkkia en tosin mittaristossa havainut. Lasinpyyhkijät on luku sinänsä. Mercedeksen ratkaisu on siinäkohtaa niin persoonallinen, etten sitä lähde tässä takemmin kuvailemaan, mutta Nissanin viiksiin tottuneena tuntui epäloogiselta nostaa viikseä ylöspäin, pyyhkiäkseen tuulilasia. Tämä toteutus on toki tuttu Bmw:stä, jos sellaisella on tottunut ajamaan.
Ajotietokone on näppärä lelu ja sillä onkin kiva leikkiä. Ajotietokoneen näyttö toimii samalla radion näyttönä ja radiota onkin kätevä ohjata ratin vieresä sijaitsevasta monitoimiviikestä. Ajotitokoneen moodeja ei kuitenkaan ko. viiksestä pysty myuuttamaan ja allekirjoittanut joutuikin kysymään neuvoa, että mistä ihmeestä saa sen keksinopuden vaihdettua polttoaineen riiton ennusteeseen? Ajotietokoneen toimintaa ohjataan tietysti erittäin loogisesti lasinpyyhkijöiden viiksen päässä olevasta napista. Miksi en heti sitä keksinyt?
Muutenhan Pösö hoiti kyllä tehtävänsä moitteetta, eli kuljetti allekirjoittaneen töihin ja takaisinkin säännöllisesti. Olipa autossa ilmastointikin, joskaan se ei toiminut. Lopulta oli kuitenkin erittäin mukavaa ja huojentavaa palata oman, 19 vuotta vanhan Mercedeksen puikkoihin ja mukavan pehmeään kyytiin :-).

Niin siis minulla ei ole mitäään keski-iän kriisiä, ehkä lähestyvä kolmekymmentä ikävuotta kuitenkin hieman huolestuttaa. Toki elämä saattaa jatkua tuon maagisen rajan jälkeenkin, eihän ne ole kuin numeroita nuo ikävuodet, toisaalta. Jokatapauksessa olen yleisön pyynnöstä (painostuksesta) päätynyt uudelleensanoittamaan myös erään erityisen suosikkibiisini, eli Faith No More: Midlife crises. Ja tässä se nyt tulee, Suomeksi
Keski-ikäinen
Taita mun niskani,
kun oot vihoissasi
jos itsehillintäs
ei enää riitäkään
Citymarkettiin,
kun äsken suunnattiin
keula farmarin,
on turvallista niin
Oon keski-ikäinen
mä vielä kuole en
Keski-ikäinen
Oon keskiluokkainen
Ja keskinkertainen
Oot täydellinen niin
mut yksinäinen siltikin
et yksin olisi
etkä myöskään kanssani
Keski-ikä saapuu niin…
Keski-ikä saapuu niin…
On tuulipukukin
ja marjaämpäri
Kumisaappatkin
ja tilafarmari
ei itsehillintää
vain itsepäisyyttä
ei mua neuvota
en tarvi ohjeita
Oon kaiken kokenut
ja läpi kahlannut
Keski-ikäinen
Oon täydellinen niin
et muut ei sovi maailmaani
Oot täydellinen niin
mut yksinäinen siltikin
et yksin olisi
etkä myöskään kanssani
Keski-ikä saapuu niin…
Keski-ikä saapuu niin…
Oot täydellinen niin
mut yksinäinen siltikin
et yksin olisi
etkä myöskään kanssani

Tälläkertaa laitetaan Amorphiksen Silver bride uuteen uskoon. Suomalaista vaatimattomuutta ei pidä unohtaa, kun ei ole jalometalleja, niin puusta täytyy kaikki tehdä pyörää ja ruutia myöden.
Puinen morsian
Yksinoloon ajanmittaan
kyllästynee jokainen
yksinäinen rinnallensa
kaipaa yhtä yksinäisen
Ei ollut ketään ympärillä
joka huolta kantaisi
Ei kukaan ollut ympärillä
josta huolehtisin
Puusta itsellein
morsiammen tein
ei hopeaa ei kultaakaan
vain karu, köyhä maa
Hengen puhalsin
puisiin keuhkoihin
ei pulssia ei tuntoa
vain puista kovuutta
Kaikkeni mä yritin
että saisin vierellein
rakastavan puolison
eläväisen olennon
Kaiken laitoin valmiiksi
kodin meille rakensin
vaan en saanut kuitenkaan
ylös sua nousemaan
Puusta itsellein
morsiammen tein
ei hopeaa ei kultaakaan
vain karu, köyhä maa
Hengen puhalsin
puisiin keuhkoihin
ei pulssia ei tuntoa
vain puista kovuutta.

Naispaholainen asuu Hyvinkäällä!
Naispaholainen asuu Hyvinkäällä
ja sehän on ironista
Mut pahalaa ei löydy kartalta, eikä
navigaattorista
Naispaholainen asuu Hyvinkäällä
ja siellä tapaat hänet kyllä
hän näyttää viattomalta
mut on sydämestään kylmä
Hän ei juuri katso silmiin
silmät on sielun peili
hän siulun myi jo aiemmin
ja pääsi luciferin leiriin
Naispaholaienen asuu Hyvinkäällä,
mutta poikkeaa toisinaan täällä
On ulkokuoreltaan ehkä lämmin,
mutta sydän korvattu jäällä
Naispaholainen asuu Hyvinkäällä
hän esittäytyy ystäväksi
kun selkäsi käännät hän puukottaa
sen hän saanut on tehtäväksi
Kissanpentujen tappaminen on
hänen mielihuvitusta
ei heti voisi hänestä uskoa,
kun on vailla mielikuvitusta
Naispaholainen asuu Hyvinkäällä
hän ei rakasta edes lastaan
hän kaiken tieltään tuhoaa
rakastaa itseään ainoastaan
Jos kerran häneen törmäät
tulet huomaamaan sen kyllä
Hän on pukutunut mustaan, on mustat
nahkasaappaat yllä
Hän ei koskaan ole julma
hän kaiken kiistää kyllä
mut hän siulun sulta riistää
ja pitää kulissia yllä
Naispaholainen asuu Hyvinkäällä
siis vältä hänen seuraa
vaik hän hymyilee viettomasti
vasen käsi teurastaa peuraa
Naispaholainen asuu Hyvinkäällä
ja hän hymyilee viattomasti
mutta älä mene ansaan
Se koituu sun kuolemaksi!