Sopisi tietysti jeesustelu hukkumistilastoista tai unettomista öistä. En lähde kuitenkaan siihen. En kerro myöskään synkkää runoa, niitä on luvassa syksymmällä, halusitte eli ette. Nyt kerron eräästä matkastani Lontooseen ja Pariisiin.
Minulla oli pitkäaikainen haave päästä Pariisiin ja nähdä Eiffel-torni, myös sisältä. Pariisiin ei vaan pääse halpalennoilla, eikä yöpyminenkään siellä ole erityisen edullista. Lontooseen oli kuitenkin matka varattu ja halpojen lippujen toivossa matka-aika oli venytetty viiteen vuorokauteen. Sainkin sitten jostain ihmeellisen ajatuksen, että kävisin Pariisissa, ollessani Lontoossa. Myös siskoni suostui järjestelyyn ja siis matkaseuraksi allekirjoittaneelle. Siskoni tekikin hieman ennakkojärjestelyjä, eli hankki netistä junaliput valmiiksi. Lontooseen lähdettiin huhtikuisena perjantaina 2010 ja Lento lähti siis Helsinki-Vantaalta, eikä Tampereelta. Saavuimme iltamyöhällä Lontooseen ja vakio ho(s)telliimme. Lauantaina kierreltiin kaupunkia, samoin sunnuntaina. Maanantaina oli pelipäivä.
Tiistaina, aamuvarhaisella sitten kävelimme siskon kanssa Metroasemalla ja odotimme aseman aukeamista. Heti ensimmäisellä Metrolla matkasimme rautatieasemalle ja jäimme sinne jonottamaan “tullimuodollisuuksiin”, olimme kuitenkin matkaamassa ulkomaille. Virkailijat katselivat hieman kummastuneina passejamme ja totesivat ääneen: “Finlandes”. Se oli kai kuitenkin vain vilpitöntä ihmettelyä, kun pääosa matkalaisista on Brittejä ja Ranskalaisia, osa heistä jopa päivittäisellä työmatkallaan.
Juna lähti aivan aikataulussaan matkaan ja päätin hieman levätä. Olin vielä hereillä kun saavuimme tunneliin, mutta harmikseni totesin sen olevan niin pimeä, ettei siellä erottanut oikeastaan mitään. Tasaisin välein näkyi “valo-opaste” huoltotunneliin, joka toimii myös mahdollisessa onnetttomuustilanteessa pelastustunnelina.  Suljin silmäni siis ottaakseni  pienet torkut, mutta sainkin herätä pian, sillä 50 kilometrin pituudestaan huolimatta, ei tunneliosuutta kauaa kestä. Kulkeehan juna kuitenkin 160 kilometrä tunnissa, myös säkkipimeässä tunnelissa.  Saavuimme aamupäivällä Pariisin pohjoiselle rautatieasemalle ja iloitsimme mielessämme yhteisvaluuuta Eurosta, olihan lompakoissamme jo kahta valuuttaa muutenkin. Totesimme todella olevamme Ranskassa, kun toiletin ja turisti-informaatiopisteen löytäminen tuntui mahdottomalta, jonkinlaisista opasteita huolimatta.
Löydettyämme paikallisen metroaseman suuntasimme laajan ja kaikenkattavan turistikartan avulla kohti Notre Damea. Nousimme maan pinnalle ja katselimme ympärillemme. Metron sekavuudesta johtuen päätimme suunnata Louvreen jalan ja näin myös teimme. Kiertelimme taidemuseon pihalla, mutta emme jaksaneet jonottaa sisään. Kaikkihan Mona Lisan viekoittelevan hymyn on nähnyt, tai ehkä se tosiaan onkin Leonardon oma virnistys. Päätimme jatkaa jalan kohti Eiffel-tornia. Torni löytyi yllättävän helposti joskin ennen tornia poikkesimme virvokkeella paikallisessa. Se näytti päällepäin tavalliselta kahvilalta ja sellaienn se kai olikin. Joskin epäilykseni heräsivät, kun tarjoilija ei sustunut myymään tiskiltä mitään vaan ohajsi meidät pöytään istumaan. Kysymykseen gas or without gas vastasin hetken mietittyäni, että juu kaasulla kiitos. Siis kivennäisvesi. Siskoni otti lisäksi kahvin. Juotuamme vedet ja kahvin saimme tarjoilijalta laskun ja se oli kohtuullinen 12,80€. Suuntasimme kohti Tornirakennelmaa siis.
Eiffel-torni näkyi jo kaukaa ja on kyllä hyvä maamerkki. Tiesin kyllä, että torniin on lähes ikuinen jono, mutten osannut kuvitellakaan kuinka kauan jonotus kestäisi. Ehkä tunnin tai puolentoista jälkeen olimme jo ostamassa lippua ja sitten jonotus jatkui. Reilu kahden tunnin jälkeen olimme hississä, matkalla kohti tasoa 2. Ravintola sijaitsee tasolla 1 siis. Katseltuamme maisemia tasolla 2 ja kieltämättä hieman uhkarohkeaa maalaria turvakaiteiden ulkopuolella. Päätimme jonottaa hissiin ja matkata tasolle 3. Tai siis minä päätin jatkaa, siskoni valitti janoa ja väsymystä ja palasi maankamaralle, vaikka olin ostanut molemmille liput 3. tasolle asti.
Loputtomalta tuntuneen jonotuksen päätteksi löysin itseni Otiksen hissistä matkalla korkeuksiin. Hissi kulki pimeässä “tunnelissa” ja kun se saapui lähelle 3 tasoa, kuului hississä kiljahdus, kun ihmiset näkivät ja tajusivat, kuinka korkealla olemmekaan.  Ja kieltämättä näkymät oli huimat. Tallinan tv-torni on toki korkea, mutta mutta ei se sentään vedä mitenkään vertoja, paitsi ehkä huojuvuudessaan. Huipulla on sellainen buffet-tyyppinen piste (Champagne bar), mutten jäänyt tutustumaan sen valikoimiin ja varmasti edullisiin hintoihin sen enmpää. Alhaalla söimme siskon kanssa paikallsiet makkaraperunat ja jatkoimme taas jalan matkaa kohti Riemukaarta. Riemukaarelta sukelsimme taas maanuumeniin ja ja hankimme metrolipun kohti Pohjoista rautatieasemaa. Lipunmyyjän mielestä sinne on ihan helppoa matkata ja osata. Itse emme olleet ihan samaa mieltä, mutta lukuisten metrojen ja linjojen vaihtojen jälkeen löysimmekin aseman.
Olimme sen verran ajoissa juna-asemalla, että päätimme syödä iltapalaa.  Ruokailimme paikallisessa eksoottisessa ravintolassa, eli Mäkissä, joka oli muutes ainoa Mäkki, mikä pariisissa bongatiin. Junamatka alkoi.  Erittäin hauska sattuma oli se, että kun junaliput ovat erihintaiset eriaikaan päivästä. Meidän kannalta oli suuri etu, että aamun ensimmäinen juna Pariisin oli halvin, samoin kuin viimeinen paluujuna Lontooseen. Saimme siis säästöä junalipuissa ja runsaasti aikaa Pariisissa. Kovasti väsyneinä sitten palasimme puolenyön aikoihin Lontooseen, joka siinävaiheessa tuntuikin jo kodilta, puhtaine valkoisine lakanoineen. Ensikerralla ollaan matkalla jossain muualla, ehkä.