Tammikuun ollessa jo näinkin pitkällä on taas aika ottaa “kynä” kauniisen käteen ja tehdä merkintä “lokiin”. Varmasti matkakertomukset osio saa täydennystä aikanaan, kuin myös “poliittiset” kannanotot, mutta kuten on tullut luvattua, niin nyt pilataan taas eräs biisi. Tällä kertaa Juha Tapion: kaksi puuta.

Kaksi vanhaa Kuusta

Minä liiterissä istun iltojani kanssa sun, mun oman lempi halkopöllini.

ja me nauramme ja minä ehkä hieman vihastun

kun lumituisku osuu kasvoihin

 

oomme taas kuin kaksi lasta

sinä vaitonainen vaan

kaveriksi silti kelpaat
samaa iltaa istumaan

ja sä möksäät, kun mä tulen sinun luo
ja mä sanon: "mehän ollaan niinkuin nuo"

kaksi vanhaa kuusta aivan näreinä
jos sahalta ei välty, pian on päreinä
ja uunin talven lämpönä

kaksi vanhaa kuusta, vaikket sitä nää
lahovikaisia ovat keskeltä
ja jossen kuitenkaan
mä takkapuiksi niitä ihan vielä pilkokaan

kaksi ylvästä ja nuorta
tainta vehmaan kuusikon
taivaan kantta kohti kasvaneet

eipä vuodet ole kuorta
eikä talvet viimoillaan
vielä ohuemmaks raapineet

kuinka onkaan kaksi tainta
nopeasti kasvaneet
se ihme on kai vasta
ei oo myrskyt kaataneet

ja sä möksäät, kun mä tulen sinun luo
ja mä sanon: "mehän ollaan niin kuin nuo"

kaksi vanhaa kuusta aivan näreinä
takassa jo paukkuu millin päreinä
hohkaa liekin lämpönä

kaksi vanhaa kuusta, vaikket sitä nää
on lahonneita pahoin sydämmistänsä
ja jossain alla maan
on myyrät poikki syöneet niiden juuria

kaksi vanhaa kuusta aivan näreinä
jos sahalta ei välty, pian on päreinä
ja uunin talven lämpönä

kaksi vanhaa kuusta, vaikket sitä nää
lahovikaisia ovat keskeltä
ja jossen kuitenkaan
mä takkapuiksi niitä pilkokaan